Kaarina Lepäsmaa


KAARINA LEPÄSMAA
Eräänlaisia valokuvia
Laterna Magica 25.1.-12.2.2000

Idea valokuvan käsittelystä siten, että lopputulos muistuttaa enemmän maalausta tai grafiikkaa kuin valokuvaa, on kiehtonut minua jo pitkään. Eräänlaisia valokuvia -näyttelyni kuvat ovat sellaisia. Ne ovat tyyliltään jo melko etäällä perinteisestä valokuvauksesta.

Olen erikoistunut lähinnä ruokien kuvaamiseen. Aurinkokeittiö - elämää Provencessa kirjassani saatoin toteuttaa viehtymystäni voimakkaisiin väreihin ja erilaisiin muotoihin.

Valokuvanäyttelyni on aivan toisen tyyppinen. Kuvat ovat minimalistisia, ne ovat mielestäni täydellinen vastapuoli ruokakuvauksen rehevälle maanläheisyydelle.

Valokuvia ei ole manipuloitu tietokoneella. Olen käyttänyt vanhaa sormi-laukaisijalle-ja-paina tekniikkaa ja hyödyntänyt joidenkin filmien erikois-ominaisuuksia. Minulla ei ole tämän tyylin suhteen minkäänlaisia esikuvia.

Idea valokuvan työstämisestä mahdollisimman "epävalokuvamaiseksi" syntyi vuosia sitten kävellessäni erään purkutuomion saaneen autiotalon huoneissa. Ränsistyneiden huoneiden seinien halkeamissa ja koloissa oli karua ja omituista visuaalista charmia.

Jotkut niistä ottamani valokuvat muistuttavat lähinnä grafikkaa ja eräissä on konkreettisesta tullut abstraktia, esineet ja tilat ovat muuttuneet tuntemattomiksi.

Lisätietoja ja kuvia:
Laterna Magica 1357559








Back to Www-Exhibitions