JUHA SAARI ![]() ETÄTYÖ - Valokuvainstallaatio In Laterna Magica from 28.03.2006 to 15.04.2006 ”Suomen kieleen on viime vuosina syntynyt joukko muitakin etä-alkuisia sanoja. Kaikkien ei välttämättä tarvitse mennä työpaikalleen, koska monet voivat tehdä kotona tietokonepäätteen avulla etätyötä. -Modernin tietoyhteiskunnan etätoiminnot ovat synnyttäneet etäläsnäolon eli virtuaalisen läsnäolon, ”tekoläsnäolon”, käsitteen: ihminen on läsnä vaikka on etäällä. -Kaikki uudet etä-sanat eivät kuitenkaan liity tietotekniikkaan. Monella suomalaislapsella on samassa taloudessa hänen kanssaan asuva lähihuoltaja ja muualla asuva etähuoltaja: etä-äiti tai –isä. Etäisä ja etä-äiti ovat lapsen lähisukulaisia.” Helsingin Sanomat KIELI-IKKUNA, 28.10.03 Maija Länsimäki Lapsuudessani 60- ja 70-luvuilla isäni oli harvoin kotona. Hän oli matkatöissä; hitsaajana tai koneasentajana, siellä missä töitä kulloinkin sattui olemaan tarjolla. Näillä töillä hän elätti viisilapsisen perheemme. ”Etätyömatkoillaan” hän kuljetti usein mukanaan omat työkalunsa kahdessa suuressa, itse tekemässään vanerisessa työkalupakissa. Voin vain kuvitella kuinka hankalia kuljetettavia nuo hädin tuskin miesvoimin nostettavat työkalupakit, sen ajan kannettavat, ovat olleet. Isän jäätyä eläkkeelle ja sittemmin kuoltua vuonna 1995, nämä hänelle tärkeät työkalut jäivät tarpeettomiksi ja unohtuivat kellariin. Vuosien jälkeen, kun tyhjensimme kellaria veljeni kanssa, nousivat nämä taide-esineiden kaltaisiksi ruostuneet, vuosien kovassa käytössä kuluneet kapineet jälleen päivänvaloon. Valikoin kahden pakin sisällöistä parikymmentä mielestäni mielenkiintoista esinettä. Nyt esillä oleva valokuvainstallaatio ETÄTYÖ rakentuu noille työkaluille ja on samalla kunnianosoitus isälleni ja tuolle sukupolvelle, joiden tekemä etätyö ei tarkoittanut etäisyyttä työpaikasta, vaan kodista ja perheestä. Tämän päivän etätyö tehdään kotona, etäällä työpaikasta. Työn tekijä on läsnä kotiaan ja perhettään, vaikka samaan aikaan töissä. Tarkastelukulma on muuttunut. Olen tätä installaatiota rakentaessani halunnut myös tarkastella tapaa esittää perinteisiä valokuvia ja tutkia digitaalisen prosessin tarjoamia mahdollisuuksia. Raskaat, metalliset työkalut olen kuvannut tasavaloisessa, valkoisessa ympäristössä, jossa ei ole varjoja eikä merkkejä ympäröivästä maailmasta. Nämä kuvat olen tulostanut luonnolliseen kokoonsa läpiluultavalle akryylilevylle. Kuvien jalustoina toimivat raskaasta rautalevystä hitsaamani jalustat, jotka yhdistävät työkalut alkuperäiseen ympäristöönsä metallipajoissa ja tehdassaleissa. Myös valaistusratkaisulla olen pyrkinyt hakemaan alkuperäisen teollisuusmiljöön tunnelmaa. Lopullinen mielenkiintoni ei niinkään kohdistu yksittäiseen valokuvaan, vaan siihen tilaan ja tunnelmaan, jonka olen pyrkinyt rakentamaan Laterna Magican pimeään, rosoiseen kellarigalleriaan. Juha Saari Helsingissä 250306 ![]() ![]() ![]() ![]() Back to Mainpage |