Markku Joutsen

Ajattomuus, Bromoil-uniikkivedoksia

22
.
7
.–
15.8.2020
Kellarigalleria

Lehdistötiedote kesäkuu 2020

Valokuvia maalauksen asussa

Laterna Magicassa 22. heinäkuuta avautuva näyttely ”Ajattomuus” esittelee Markku Joutsenen uniikkeja bromiöljyvedoksia. Ne johdattavat katsojansa ajasta ja paikasta riippumattomaan maailmaan valokuvien ja maalausten rajapinnalle.

Näyttely ehti avautua jo kertaalleen kellarigalleriassa viime maaliskuussa. Yhden aukiolopäivän jälkeen Laterna Magica joutui kuitenkin sulkemaan ovensa koronarajoitusten takia.

”Koska kuvat olivat jo seinällä, videoimme virtuaalikierroksen näyttelyn antiin juuri ennen ovien sulkeutumista. Kaikki oli tuossa vaiheessa epävarmaa, myös se, avaako Laterna Magica enää koskaan oviaan. Olen iloinen siitä, että yrittäjä selvisi vaikeasta ajasta ja toiminta jatkuu taas”, valokuvataiteilija Markku Joutsen sanoo.

Valokuvanäyttelyssä henkii mennyt maailma, vaikka originaalikuvat ovat valtaosin viime vuosilta.

Kuvat on otettu vuosina 1993–2019 ja vedokset tehty vuosina 2019 ja 2020.

”Bromiöljytekniikka tukee kuvakerrontaani, jota olen aina harrastanut töissäni. Vuosia olen ihaillut tällä tekniikalla tehtyjä kuvia. Opettelin. Huomasin, että myös aikaisemmat työni sopivat hyvin tähän tekniikkaan. Innostuin”, Joutsen kuvailee.

”Maailma on täynnä kuvia, värillisiä, voimakkaita. En halua lisätä kuvatulvaa. Kuvaan filmille keskikoolla ja valmistan kuvat hitaalla tekniikalla, jolla kuvia ei synny kuin ”moottoriperällä”. Kehitän filmini pääosin itse ja vedostan kaikki kuvani kotipimiössä. Kuvissa on koko negatiivi, sama kuin etsimestä nähty.”

”Viehätyn kuvista, jotka jättävät tilaa tulkinnoille ja mielikuvitukselle. Bromiöljyteoksilleni on luonteenomaista paikattomuus ja ajattomuus, eräänlainen maalauksellinen vanhanaikaisuus. Digi ei ole mukana prosessissa.”

Markku Joutsen käyttää Suomessa harvinaista bromiöljytekniikkaa. Negatiivista tehdään hopeagelatiinivedos, joka valkaistaan. Kostean vedoksen pinnalle ”töpötetään” öljypohjainen muste telalla tai siveltimellä, jolloin syntyy maalauksellinen, pehmeäpiirtoinen vedos, jota voi vielä muokata siveltimellä. Menetelmä oli suosittu etenkin 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.

Valokuvataiteilija Markku Joutsen (s. 1963) on harrastanut kuvausta 15-vuotiaasta lähtien ja työskennellyt myös ammattikuvaajana. Hän toiminut Kuvataidetaloyhdistys Suna ry:n hallituksessa vuodesta 2008, puheenjohtajana 2011–2016. Hänellä on ollut vuodesta 2008 lähtien useita omia näyttelyitä, joista viimeisin, ”Tuntematon rauhanturvaaja”, kertoi rauhanturvaajan arjesta 1990-luvun alun Syyriassa ja kiersi kymmenessä kaupungissa vuosina 2016–2018.

Valokuvanäyttely ”Ajattomuus” on avoinna 22.7.–8.8.2020 ma–pe klo 10–17, lauantaisin klo 10–15. Turvallisuussyistä näyttelylle ei järjestetä avajaisia. Taiteilija on tavattavissa gallerialla lauantaina 25.7. klo 10-15. Laterna Magican galleria toimii osoitteessa Rauhankatu 7, 00170 Helsinki.

Lisätietoja: Markku Joutsen, puh. 040 4199479, markku.joutsen@elisanet.fi

Virtuaalikierros näyttelyyn, kesto 14 minuuttia. Näyttelyn piti olla alun perin 17.3.-4.4.2020.

KATSO VIRTUAALIKIERROS TÄSTÄ!