Jana Výborná-Turunen 

Kaikuja kaukaisuudesta

16
.
8
.–
7.9.2024
Tiiligalleria

Näyttelykokonaisuus sisältää tekstiiliveistoksia, vaatefragmentteja ja -tutkielmia sekä syanotypioita kankaalle. Teokset ovat visuaalisia tutkimusmatkoja olemassaolon perimmäisten kysymysten äärelle. Jana Výborná-Turunen pohtii omaa kulttuurista identiteettiään sukupolvijuoksussa, suhteessa aikaan ja paikkaan, yhteiskunnallisiin ilmiöihin, itseensä ja muihin.  

Taiteilija käy keskustelua kyseisten teemojen pohjalta käyttäen vanhoja sukunsa esineitä, vaatekappaleita, merkityksellisiä materiaaleja sekä monia eri tekniikoita. Käytetyillä materiaaleilla sekä tekniikoilla on erityislaatuinen asema ja symbolinen merkitys visuaalisessa kerronnassa. Niiden tuoma muisti, sisältö ja viesti muuttaa muotoaan uusissa konteksteissa aina uudella tavalla. Käytettyinä tekniikoina on ompelu, kehyskudonta, syanotypia, tšekkiläinen perinnetekniikka sinipainanta, laserkaiverrus kankaalle ja vanerille, sekä niiden yhdistelmiä.  

Jana Vyborna-Turunen on tšekkiläissyntyinen, Tampereella asuva ja työskentelevä taiteilija. Hän on Prahan yliopistosta valmistunut filosofian maisteri sekä Helsingin Taideteollisen korkeakoulun pukutaideosastolta valmistunut taiteen maisteri. Hän on työskennellyt puku- ja tekstiilitaiteen parissa yli 20 vuotta ja toimii tällä hetkellä uusissa taiteen konteksteissa Hämeen ammattikorkeakoulun lehtorina. 

Näyttelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. 

www.manifestodesign.fi

kuvan teos: Kaukaisuuteen halki maiden, tekstiiliveistos, sekatekniikka, Jana Vyborna-Turunen,2023.

valokuva: Susanna Lyly