LOHKAREET

Työskentelyssäni keskeisiä teemoja ovat jo tovin olleet elementit - maa, ilma, veri, vesi ja kasvillisuus. Nyt huomioni kohteena on elementti maa. Maaperän voimat ja liikkeet ovat kiinnostavia. Pinnanmuodot, maalajit ja pintakuviot ovat jännittäviä ja kauniita. Laavavirrat, kalliorepeämät, haljenneet savilakeudet ja hiekka-aavikot muodostavat vahvoja rakenteita ja runollisia näkymiä.

Savi, ilmaisuni päämateriaali on maata. Se on luonnonvoimien eri kivilajeista hienojakoiseksi hiertämää materiaalia. Siinä on ajan myötä jauhautuneita vuorten huippuja, kallioita ja vesistöjen pohjia sekoittuneina toisiinsa.

Osa näyttelyyn tulevista teoksista kantaa pinnallaan Hossan värikallion kuvioita. Sekä kallio että kuviot ovat pitkämuistisia viestejä ajassa. Toisaalta ne ovat tiukasti paikkaan sidottuja, toisaalta tietona ja kokemuksina ajassa ja paikassa siirtyviä, uudelleen tulkittavia, uudelleen kohdattavia, edelleen jaettavia.

Ikiaikaisuus voidaan murentaa – mieneraalien, metallien, rakentamisen, energian tuottamisen, taiteen vuoksi. Ihminen kaivautuu väkivaltaisesti maaperään lohkoen, murskaten ja jauhaen sitä. Kalliot halkaistaan, tasoitetaan ja sirotellaan hajalleen pinnoitteiksi. Ne tapetaan ja haudataan kulkuneuvojen ja rakennusten alle.

Lähimetsäämme kaavoitettiin koulu. Vastustin aktiivisesti prosessia lähes neljän vuoden ajan. Lopulta tontilta kaadettiin lähes kaikki puut. Mäntyjen terveistä kannoista ja rungoista laskin vuosirenkaita 95, 125, 160, 170, 188... Irtain maa-aines kuorittiin pois. Sen alta paljastui koko alueen kattava vahva, komea ja kaunis kallio, joka louhittiin jopa neljän metrin paksuudelta. Se pirstaloitiin ja hierrettiin tontin kattavaksi murskekerrokseksi. Koneiden avulla ihminen voitti ikivahvan kiven.

Mitä syntyy kun saven, plastisen muovailtavan materiaalin polttaa korkeassa kuumuudessa? Se muuttuu takaisin kiveksi. Yritän puristaa jauhautuneen kiven takaisin lohkareiksi. Pyytää anteeksi.

Varkaudessa 23.4.2026

Leena Mäki-Patola

‍