Petra Giacomelli

Luetut ja lukemattomat,  kirjateoksia 2020-2021

6
.
10
.–
23.10.2021
Kirjagalleria

Näyttely on siirtynyt keväältä 2020 syksyyn 2021.

Teokset ovat ajalta, jolloin Italiassa ovet, kadut ja kaupungit suljettiin ja ihmiset eristettiin toisistaan. Ainoa, jolla oli täysi oikeus olla ulkona, oli kukkiva kevät (2020).

Ihmishahmot ikkunoissa ja tyhjät kaupungit... Ulkoa kuului monta kertaa päivässä palomiesten tiedotus megafoneilla: “Hätätila, ulkona liikkuminen kielletty !”. Televisiossa näytettiin Paavi Franciscus, joka rukoili yksin sateessa Pietarinkirkon aukiolla pandemian päättymisen ja ihmiskunnan puolesta, ambulanssien ajaessa ohi ja lokkien kaarrellessa hänen päänsä yläpuolella.

Kirjat olivat sulkuajan kumppaneita, painetut sanat kuin inhimillinen kosketus. Osa näyttelyn teoksista viittaa kirjallisuuden klassikoihin . Muut ovat ikkunoita joiden läpi voi tähystellä.

Synnyin Helsingissä .Olen asunut ja työskennellyt Italiassa vuodesta 1983 ja valmistunut Rooman Taideakatemiasta. Olen pitänyt monia näyttelyitä Italiassa ,Suomessa ja muualla Euroopassa.

Kollaasimaalauksieni materiaalina ovat erityisesti vanhat kirjat ja tekstiilit. Taiteen tekemisen merkitys on minulle yhä samankaltainen kuin varhaislapsuudessa. Piirtäminen loi silloin tilan jonka sisällä saattoi käsitellä kokemuksia ja ajatuksia täyttämällä suuria puotipaperiarkkeja tai ruutulehtiöitä.

Kuvissa kertomukset , tunteet ja leikit saivat näkyvän hahmon joiden kanssa saattoi käydä vuoropuhelua.

Yllä kuvassa Petra Giacomellin teos Iltasoitto

Petra Ciacomelli cv

Petra Giacomelli: Vapaus
Petra Giacomelli: Valoisa tie