Elina Autio, Leenakaisu Hattunen, Kaarina Ormio ja Kirsti Rautasalo

Sivuhuomioita, kirjataidetta

27
.
10
.–
13.11.2021
Kirjagalleria

Sivuhuomioita

Elina Autio, Leenakaisu Hattunen, Kaarina Ormio ja Kirsti Rautasalo

Kirjan tekstin takana piileksii jonkinlaisia kokemuksia maailmasta.
Kirja voi myös tuoksua tai sen paperi tuntua sormissa tietynlaiselta,
tai siinä voi olla kaunis kuvitus. Me näyttelyn taiteilijat pidämme
kaikki kirjoista, kuka enemmän lukee, kuka enemmän selailee ja
haistelee.

Elina Autio:
Kirjat ovat paitsi sanallisia hengentuotteita myös ajassa eläviä
esineitä erilaisine kohtaloineen.
”Poistettujen paluu” on kooste hylättyjen tai kiertoon jätettyjen
kirjojen siirtymisestä jatkoajalle kuvien maailmaan.

Leenakaisu Hattunen:
Leenakaisu Hattusen kolme teosta kuuluvat kokonaisuuteen Aika kultaa,
jossa on erilaisia sivuhuomautuksia, huomioita ja huokauksia kuljetusta
matkasta ja eletystä elämästä. Laterna Magicaan valikoituneissa kolmessa
horisontaalisessa  teoksessaan tekijä ikäänkuin järjestelee ja lehteilee
muistojaan ja muistikuviaan... aika kultaa. Hattunen valmistaa
kollaaseihin paperinsa erilaisista kuiduista, puuvillasta, pellavasta,
kaislasta.

Kaarina Ormio:
Pidän huokoiselle paperille painetuista kirjoista, joiden sivujen
reunoilla on tilaa hengittää. Tässä näyttelyssä kolmiulotteinen
työskentelyni menee kirjojen sivuille.

Kirsti Rautasalo:
Vuosien mittaan minulle on kertynyt jo kauan sitten varsinaisen
tehtävänsä tehneisiinkin kirjoihin liittyvää materiaalia. Olen nyt
käyttänyt sitä kollaaseissani, joiden kehykset ovat niinikään vanhoja.
Teokset on käsitelty pintoja suojaavalla suihkeella.

Näyttely on yksi ilmentymä kulttuuriyhdistys Lila ry:n monimuotoisesta
toiminnasta.

Kaarina Ormio: Mustaa valkoisella, 2021, veistos, sekatekniikka
Elina Aution teos
Leenakaisu Halttunen: Pilgrim Notes 1, detalji
Kirsti Rautasalon teos